20.5.2012

Chilit hunningolla

Kun remonttikiireet on vienyt lähes kaiken ajan ja voimat, on chilit jääneet hieman hunningolle. Joskus on kuitenkin hyvä antaa kasvien olla rauhassa, eikä koko ajan sählätä niiden kanssa. Lopputulos voi olla jopa parempi. Vettä täytyy kasveille muistaa antaa, ainakin joskus.

Rhomboideum & Fresno
Rhomboideum ja Fresno on saanut hieman siipeensä. Kasvien suojelumekanismi on kuitenkin toiminut hyvin, eikä tästä koidu niille mitään vahinkoa.

10 min. kastelusta
Kymmenessä minuutissa on tilanne korjaantunut huomattavasti. Nyt ne ovat jo täysin kunnossa. Hieman isompi kasvi saattaa kuivuessaan pudottaa muutaman lehden, mutta niitä kasvaa koko ajan lisää.

Yksi Flexuosumeistani alkoi pudottamaan lehtiä urakalla. Yleensä lehtien pudottelusta, silloin kun se ei johdu kuivuudesta, selviää kasvualusta vaihdolla. Tai huuhtelulla ja huuhtelun jälkeisellä uudelleenlannoituksella, kunhan kasvualusta on ensin kuivunut hieman.

Itse uskon, että lehtien pudottelu johtuu lannoitehäiriöstä. Jokin hivenaine, tai mikälie käy vähiin, tai sen vaikutus saa yliotteen. Menee arvonnaksi, jos alkaa miettimään minkä tyyppinen tilanne ruukussa on päällä. Parempi on pistää koko paletti uusiksi, ja luottaa siihen että multatoimittaja, tai lannoitevalmistaja, on osannut asiansa.

Harvalehtinen Flexuosum
En ymmärrä miksi olen mennyt ostamaan yksiosaisia säiliöruukkuja. Niiden kasvualustan huuhtelu on työlästä. Kaksiosainen säiliöruukku on kannattava sijoitus, jos alkaa näiden säiliöruukkujen kanssa pelehtimään.

Huuhtelu, viikon kuivaus, ja vesitilaan hieman isommalla kädellä lannoitettu vesi sai Flexuosumin taas töihin. Se alkoi kukkimaan, ja lehtien pudottelu loppui. Käsittelyn ajaksi kasvi on hyvä siirtää pois ikkunalta.

Ebb & Floodissa olevat chilit työntyvät kohta pöydästä läpi.

Ebb & Flood katastrofi
Pitäisi varmaan keksiä näille kesää odotellessa jotain muuta puuhaa.

Ensi viikolla aloitan Rocotojen kasvatuksen. Tähän asti olen lähinnä leikellyt niitä. Rocoto kokemukseni on olematon. Nämä menvät ulkokasvateiksi. Tarkoitus on saada näistä auringon kypsyttämä sato.

Innostuin Rocotoista vasta viime syksynä. Kaikki Rocotot mitkä olen kasvattanut, ovat saaneet alkunsa Chilivaarilta saamistani Rocoton siemenistä. Kuvassa olevien lisäksi pohjoisikkunalla viihtyy toinen mokoma Rocotoja lisää.

Rocotoja
Muutoin asiat etenevät aikataulun mukaisesti Pimenta Da Neyde ei tahdo ottaa väriä edes eteläikkunalla. Sen runko on kuitenkin tumman punainen. Olisi tietysti hyvä, jos lehdetkin vaihtaisivat värinsä kasville tyypilliseksi, tumman punaisiksi.

Rönsyilevä Lemon Drop
Brazilian Starfish
Väritön Pimenta da Neyde
Tomaatit kasvavat sopivan verkkaisesti. Niille kun ei ole sisällä tilaakaan.



ChiliPark 2012