10.12.2012

Sukututkimus


Hesarin artikkeli Kansalliskirjaston remontista herätti kiinnostukseni tarkistaa, missä jamassa kauan sitten aloittamani sukututkimusharrastukseni on.

Kiinnostuin sukututkimuksesta toistakymmentä vuotta sitten. Silloin tietojen hankkiminen oli aloittelijalle vaikea, mutta ei mahdoton projekti. Jonkun tiedonmurusen hankkiminen vaati useamman käynnin Kansallisarkistossa, tai Kansalliskirjastossa.

Sukututkimus aloitetaan elossa olevista sukulaisista. Isovanhemmat kannattaa haastatella, ja kirjata ylös kaikki saatu tieto. Jos löytyy vanhoja valokuvia, niin niissä esiintyvien henkilöiden nimet on hyvä kirjoittaa kuvan taakse, mikäli joku vielä muistaa heidät. Nämä ovat katoavia tietoja, joita on myöhemmin lähes mahdoton saada.

Sukuhistoriassa pitäisi päästä vuoteen 1850, vaikkapa virkatodistuksin. Sen jälkeen tulee tietotekniikka avuksi.

Käytössä on kaksi tietokantaa, joiden avulla pääsee melko pitkälle, mikäli oman suvun paikkakunnat on niihin jo tallennettu; Suomen Sukututkimusseuran ylläpitämä HisKi tietokanta, sekä Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen Kirkonkirjat digiarkisto.

Sukututkimusseuran HisKi on jäljennetty vapaaehtoisvoimin kirkonkirjoista käsin vihkoihin, ja niistä tietokantaan, joten niissä saattaa olla tulkinta- ja kirjoitusvirheitä. HisKi tietokannasta on kuitenkin helppo etsiä tietoa, ja tarkistaa löydetty tieto Kirkonkirja digiarkistosta.

Sukuhistoriallinen Yhdistys kuvaa alkuperäisiä kirkonkirjoja digitaaliseen muotoon. Niiden tulkinta jää tutkijalle, mutta lähde on luotettava. Kirkonkirjasivuja on valtava määrä. Joskus niiden tekstit ovat vaikeasti tulkittavissa. Mitä pidemmälle pääsee, sen enemmän on opiskeltava vanhoja kirjoitusmuotoja, ja kirjoissa esiintyvien sanojen merkityksiä.

Sukututkimuksen apuvälineenä on hyvä olla jokin ohjelma, johon kerätyt tiedot tallennetaan käsiteltäväksi. Itse käytän nykyään MacSukupuu ohjelmaa. Aloittelijalle hyvä ohjelma on mielestäni ilmainen Brother's Keeper.

ChiliPark 2012

7.12.2012

Ruokapiiri pieni pyörii

Olen aina suhtautunut skeptisesti ruokiin, joita markkinoidaan terveellisinä, tai luomuna. Terveellistä ruokaa ei ole olemassakaan. Aina joku keksii asiasta kuin asiasta jonkun terveyshaitan. Ruoka maistuu joko hyvältä tai pahalta, siinä ne meikäläisen kriteerit.

Oma perusvihannekseni, ja terveysruokani, on HK:n sininen. Lihaa säästämällä on luotu lähes täydellinen tuote, joka on pitänyt suosionsa vuosien saatossa. Olen ollut itsekin tehtaalla kesätyöläisenä sitä valmistamassa, ja voin vakuuttaa ettei siinä ole lihateollisuudesta muuta kuin mädätetyt siannahat.

Pienviljelijänä olen todennut, että itse kasvattamalla saa aikaiseksi kaupan tuotteista poikkeavan makuisia kasviksia. Niissä on ihan oikeasti makuja, joita kaupan tehovihanneksista ei enää löydy.

Olemme ajautuneet tarjous-, ja terveystuotteiden vanavedessä mauttomuuden markkinoille.

Omasta laarista löytyy vielä lanttuja, joista on tarkoitus valmistaa jouluksi lanttulaatikko.

Lisäksi jäljellä on vielä muutama nauris ja palsternakka.

Pienviljelijän omatuotannon jatkumona liityin naapurini vinkistä ruokapiiriin.

Olen kuullut ruokapiireistä aikaisemminkin, mutta niiden kaiku on muistuttanut lähinnä Skull and Bones tyyppistä salaseuraa, josta tarkkaan seulotut elitistit kärräävät iltahämärissä mystisiä nyssäköitä. Jossain keskusteluissa muistan kuulleeni - Eihän niihin pääse, kun ne ovat aina täynnä.

Labbyn ruokapiiri käsittää luomutuotteita, ja mm. Hereford sonnin paistijauhelihaa. Hyvää jauhelihaa ei tahdo löytyä normikaupoista. Sellaista, josta ei paistettaessa häviä vähintään puolet liesituulettimen kautta talitinteille.

Ensitilauksen perusteella kananmunista löytyi makua, ja tomaatit olivat tomaatteja, ei mitään muovirasioihin pakattuja wannabe tomato palleroita.

Ruokapiirillä on vetäjä, joka omassa tapauksessani löytyi facebookista (Viikki). Vaatii kirjautumisen. Näitä piirejä löytyy muualtakin pääkaupunkiseudulta. Tilausta Labbystä tehtäessä osoitteeksi laitetaan ruokapiirin tunnus, ja tilaus toimitetaan sovittuun paikkaan tiettynä päivänä ilman toimitusmaksua.

ChiliPark 2012

5.12.2012

Chilejä pistokkaista

C. Cardenasii, C. Praetermissum
Vastaan Chilivaarin esittämään pistokaskysymykseen postauksella. Sitä unohtaa usein, että itselle päivänselvät asiat saattavat olla liian päivänselviä.

Pistokkaista lisääminen onnistuu katkaisemalla emokasvista oksan, riipimällä siitä ylimääräisen lehtikasvun pois, ja laittamalla oksan vesilasiin, mieluiten värilliseen leväkasvun estämiseksi. Pistokkaan voi myös tökätä kosteana pidettävään kivivillakuutioon. Pistokkaaseen pitää aina jättää muutama lehti, jos kyseessä ei ole pajukasvi.

Tämä ei kuitenkaan aina takaa varmaa onnistumista.

Itse olen testannut pistokkaiden juurruttamista jonkin aikaa. Parhaaseen tulokseen pääsee, kun pistokasoksa on uuskasvua. Uuskasvun tuottamiseen on monta tapaa.

1. Syksyllä kun chilikasvi on tehnyt satonsa, sitä leikataan hieman. Lannoitusta nostamalla ja apuvaloa käyttämällä se pakotetaan ennen talvilepoa ja rajumpaa leikkausta kasvuun. Uuskasvu leikataan pistokkaiksi ja juurrutetaan. Tämä lisäyskeino on hyvä huonosti itäville, ja pitkän kasvuajan vaativille chileille.

2. Keväällä kun talvehtinutta kasvia herätellään kasvuun, uuskasvusta otetaan pistokkaita. Tämä sopii nopeasti kasvaville monivuotisille, helpoille lajikkeille.

3. Vaikeille tapauksille, kuten kuvassa oleville C. Cardenasii ja C. Praetermissum, olen idättänyt kivivillassa emokasvit, ja kasvatan niitä jugurttipurkeissa. Näin lannoituksen ja kasvun säätely on yksinkertaisempaa. Varsinkin C. Cardenasii tuottaa lannoitusta säätelemällä nopeasti pitkiä noiroja uuskasvua, jotka juurtuvat helposti. Tämä lisäystapa sopii myös "yksivuotisille", nopeasti kasvaville chileille.

Päivän sukat


Olen villasukkien suurkuluttaja. Anoppini on pitänyt minut kiitettävästi villasukissa. Näissä sukissa on erikoista se, että ne on kudottu samasta lankakerästä. Lankaa vaihtamatta, pelkästään puikkoja kilkuttamalla, tulee raidallisia sukkia. Kätevää!

ChiliPark 2012

4.12.2012

Loppu & Alko

"Silloin mä rupesin ryyppäämään, kun korkista luin että Alko. Silloin mä lopetin tykkänään kun etiketissä luki että Lakkaa" Juha Vainio (muk.).

Kaikella on alkunsa ja loppunsa. Grillilausi loppui kuin seinään, kun marraskuun viimeisinä päivinä grillin päälle satoi puolen metrin lumihattu. Onneksi ehdin laittaa pihalle jouluvalot, ennen kuin talvi pääsi yllättämään, taas kerran...

Aika pitkälle kuitenkin päästiin tänä vuonna. Viimeiset sadot keräsin pihalta marraskuun alussa. Jos ilmasto tästä vielä lämpenisi, niin talven tulo lakkaisi yllättämästä suomalaisia. Eläkööt ilmastonmuutos ;)

"Mutta elän, vähän vieläkin, ihmeeksi myös psykiatri Linqvistin, minä elän, kaiken läpäisin, ja anteeks jos niin tieteen häpäisin". Juha Vainio

Trepadeira Do Werner kasvoi ikkunalla hyvässä valossa tuuheaksi puskaksi. Kukkimaan se ei juurikaan suostunut. Ne kukat, jotka se sai aikaiseksi, eivät tuottaneet tulosta.

Rajun leikkauksen jälkeen kasvi näyttää tältä.

En tiedä kasvatanko Trapadeira Do Werneriä enää, mutta jätän nämä tapit muhimaan talven yli.

Samat sakset kävivät myös Flexuosumien kimppuun.

Flexuosum on villichili, ja aika oikukas kasvatti, joten otin siitä pistokkaat jotka juurrutin.

Toista villichiliä, Galapagoensea, olen juurruttanut pitkin syksyä.

Galapagoensen emokasvia en ole leikannut alas. Se on ollut muutaman kuukauden lepotilassa. Alan pikku hiljaa herättelemään sitä kasvuun. Tarkoituksena saada se kukkimaan. Yrittänyttä ei laiteta...

Juurruttaminen on hyvä keino siirtyä talven yli uusiin kasvatuksiin. Kun loppukesästä alkaa kerätä kasveista, jotka syksyllä heitetään roskiin, pistokkaita lasiin juurtumaan, niin uuden kasvatuskauden alettua ei tarvitse aloittaa koko hommaa siemenistä. Yhteen lasiin mahtuu parikymmentä pistokasta, joten ne eivät vie paljoa tilaa. Ylimääräiset voi jakaa kasvatuskauden alussa eteenpäin, vaikkapa uusille harrastajille.

Ensi kesän chilisiementen idätykset ovat vielä "odotustilassa".

ChiliPark 2012