16.10.2015

Syyspiha

Pari pakkasyötä lopetti pienviljelijän viininviljelykauden.

Ylikypsistä viinirypäleistä olisi saanut käymään viiniaihion, mutta linnut löysivät rypälesaaliin, eivätkä jättäneet köynnöstä hetkeksikään rauhaan. Eräskin pullea rastas pisteli kupuunsa rypäletä, aina välillä pienviljelijää tarkkaillen, varpusten pöyhiessä köynnösten seassa rypäleistä siemenet, joita niissä riittää. Lintujen röyhkeydellä ei ole rajaa...

Osittain viinirypäleiden heitteillejättö johtui keittiöremonttikiireistä, osittain laiskuudesta. Kun keväällä aloittaa kasvukauden intopiukeana, niin syksyllä iskee aina rekyylinä väsymys. Kaipuu talviunille käy päälle.

Annoin lintujen syödä sen minkä kerkesivät. Kiitokseksi ne sotkivat paikat. Tuli aika pistää lintujen rypäleorgioille stoppi. Siitä ne eivät tykänneet.

Ilotalokin oli päässyt huonoon kuntoon, kuin siellä olisi juhlittu koko kesä. Tomaatinkasvut oli onneksi leikattu jo aiemmin pois, joten jälkisotkun siivoaminen ei ollut iso juttu.

Vesiviljelyaltaiden tyhjentäminen on melko vaivatonta. Kertynyt juurimatto kuutioineen rullataan kasaan ja jätesäkkiin. Kun pumput ovat olleet kiinni viikon, niin juurimatot ovat melkein kuivia, eivätkä paina juuri mitään.

Painepesurilla palautetaan pihalle värit. Keittiöremontista on jäänyt patiolle tiskipöytä ja muuta LVI-rompetta, mahdollista kierrätystä varten. Keittiökaapit lähtivät jo uusiin sijoituspaikkoihin. Nämä loput yritän myydä noutohinnalla, kun muut kiireet antavat myötä.

Leikattu viiniköynnös Zilga
Viiniköynnös näyttää leikattuna vähän surkealta, mutta nyt se on valmis talvehtimaan. Se kuivattaa itsensä käppyräksi, herätäkseen taas keväällä henkiin.

Pensasmustikat ovat aloittaneet syksyn lähtölaskennan talveen.

Pensasmustikka Patriot syysväreissä
Muutaman kevyen pakkasyön aikaansaamina niiden lehdet punastelevat jo. Jos yöpakkaset pysyvät alhaisina, niistä tulee palavia pensaita. Liian kovat pakkaset pudottavat lehdet, ja syksyn riemuruska jää väliin. Nyt näyttää hyvältä.

Kukkahattutäti on kerännyt juuret maasta. Itse olen hyötykasvi-ihminen, joten en ymmärrä näistä juurista juuri mitään. Ne menevät varmaan jonnekin varastoon talveksi.

Syyspesty kasvihuone
Ilotalo on pesty ja desinfioitu talvisäilöksi patiokalusteille. Ilokanakin on päässyt talvilepoon. Sen ei tarvitse vahtia ohikulkijoita silmät munina vähään aikaan.

Piha on puolivalmis talveen! Nyt pitäisi vielä käydä nostamassa perunat maasta...

ChiliPark 2015